Lokakuun kuulumisia

Kiitos jakamisesta!

Lokakuun iloinen uutinen oli se, että Kani- ja jyrsijäliitto on myöntänyt meille kasvattajanimen, meiltä lähtevät kanit ovat tästä lähin ihan virallisesti Niemenmäen tyttöjä ja poikia. Kasvatamme angorakaneja, suurihopeita, wienereitä ja sinisiä wienereitä. Taival on vasta lähtökuopissa, emoista on osa vasta kasvamassa. Angorakaneilla on seitsemän poikasta, jotka tulevat myyntiin marraskuun alussa. Suurihopearouva Iriksellä ja herra Hopulla on kaksi pientä kaunista mustaa kolmen viikon ikäistä poikasta. Kasvatamme edelleen myös pieniä määriä risteytyskaneja. Erityisesti puoliksi wienerrotuinen herra Pippuri on oivallinen isäkandidaatti. Herra on komea ja kiltti, painoa viime punnituksella vaatimattomat 5,4 kg!

Kissaherrat Alfred ja Jore ovat ilmojen kylmetessä alkaneet viihtyä yhä enemmän sisätiloissa. Auttavaisuus ei ole hävinnyt kummaltakaan, he ovat kovin auttavaisia, joskus liiankin… Meinasin kuolla nauruun tässä eräänä päivänä kun yritin perata muikkuja. Alfred oli milloin perkausveitsessä ja milloin perattavassa muikussa kiinni. Ei auttanut, vaikka herra sai oman muikun, se syötiin vasta myöhemmin…  Jore taasen on alkanut komentelemaan entistä enemmän. Hänelle on lähdettävä avaamaan ovi kotiin vaikka kesken töiden, herra moukuu niin kauan, että toinen meistä, minä tai Jouni, lähtee oven avaukseen.

Kesän kanat ja kukot alkavat olla jo aikuisen kokoisia, lukuun ottamatta kahta poikuetta. Kukot ovat olleet erityisen komeita ja kilttejä tänä vuonna. Joitakin kanoja ja kukkoja on myyty, osa joutuu pakastimeen vielä ennen vuodenvaihdetta. Elämän kiertokulku jatkuu kaikissa eläinlajeissa, paitsi kissat ovat loppuelämänsä varmasti Niemenmäen asukkaita.

Lampaista osa on myyty ja osa on pakkasessa. Ostimme kaksi uutta pakkasta, jotta talven lihavaranto mahtuu talteen. Eipähän tarvitse ostaa kaupasta lihatuotteita. Näen myös erittäin hyvänä asiana sen, että tiedämme, mitä syömme. Eläimiämme ei lääkitä, ellei ole pakko. He syövät hyvin ja terveellisesti, eikä heidän tarvitse kokea stressiä tai muuta pahaa oloa.

Eläimiä on edelleenkin myynnissä, samoin lampaistamme kehrättyä villalankaa. Lähiaikoina suunnittelen listan myytävistä joululeivonnaisista. Myös joitakin vapaita aikoja on tarjolla kodinhoitopalveluiden saralla. Mikäli jokin asia kiinnostaa, ota yhteyttä anja@niemenmaki.fi, vastaan aina mahdollisimman pian viesteihin.

Lokakuun kuulumisia
Siirry sivun alkuun
shares