Maaliskuun kuulumisia

Kiitos jakamisesta!

Talvi ei ihan vielä halunnut hellittää. Lunta satoi joitakin kertoja ja pakkanenkin paukkui: esimerkiksi 10.3.2021 oli aamulla -26 astetta. Talvi oli kummallinen, kevätpuolella eläintiloissa ikkunalaudoilta rapisivat kalkitukset, näin ei ole aiemmin tapahtunut. Kesää kohti ollaan kuitenkin jo kovaa vauhtia menossa, se on kiva juttu.

Kissaherroilla on kevättä rinnoissa. Ruokaa ei syödä enää yhtä paljon kuin talvella, elo ulkona on mieluisaa. Vielä kuitenkin päiväunet ja osa yöunista otetaan sisällä. Se pysyy vakiona, että kun lähden eläintiloista aamukäynniltä ja iltakäynniltä, kissaherrat tulevat samaa matkaa sisälle syömään ja joskus unillekin.

Kaneilla on myös kevättä rinnoissa. Talven angorakanien huoneessa viettäneet wienerherrat Renzo ja Olli suhauttelevat viekottelevia pisujaan angoratyöille. Ei meinannut tulla angoratyttöjen turkin leikkusta mitään, kun herrat kovin häiritsivät työtä kutsuillaan…. :) Tänä vuonna meille ei tule kaneille poikasia johtuen polvivaivoistani. Porukka pysyy pienenä, sellaisella lemmikkiasenteella.

Kanat odottavat varmastikin jo ulos pääsyä. Ulkohuoneiden verkkojen tarkastuksen jälkeen ja kun yöpakkaset loppuvat, poistan ulosmenoikkunan talvivyllingit. Aika on siis jo käsillä. Varsinainen vapaus pihalla odottaa vielä kesäkuun alkua, jolloin kanat saavat virallisen luvan olla ulkona ilman lintuinfluenssapelkoa. Meillä kun on nyt näkynyt sekä kettua että kanahaukkaa, ulkonaolo tapahtuu varmastikin valvovan silmän alla eli meidän pihalla olon aikana.

Lampailla menee kovaa. Pikkuset, tai oikeastaan jo aika isot karitsat kirmaavat vauhdilla ympäriinsä. Voi sitä huisketta kun he pääsevät kohta laitumelle. Siitä laitumelle menosta tulee kyllä ainakin yhdellä pässillä surun päivä, kun joutuu luopumaan emonsa seurasta. Voi sitä parkumista, mutta onneksi se menee ohi nopeasti. Tuttipullohommatkin ovat jo loppusuoralla, minun mielestäni onneksi, mutta Pirkko ja Rodney eivät varmasti ole kanssani samaa mieltä.

Kevättä kohti mennään siis vauhdilla. Nyt suunnitellaan kasvien kasvatusta ja mitä muuta tuotetaan kesän aikana. Hyvinvointipalveluiden suunnittelu sekä eläinten kasvatus myyntiin ovat nyt jäissä siihen saakka, kunnes saan kinttuni taas vauhtikuntoon.

Aurinkoista kesän odotusta toivottelemme kaikille seuraajillemme!

Maaliskuun kuulumisia
Siirry sivun alkuun
shares