Niemenmäelle kuuluu hyvää.  Tietääkseni eläimetkin voivat kaikki hyvin, ainakin silmämääräisesti näyttää siltä. En ole pitkään aikaan voinut sylitellä isompia kaneja. Olen nyt kinttujani kuntouttakseni köpötellyt joka päivä eläimille ja puuhaillut siellä sitä, mitä kykenen. Jouni on hoitanut eläimet lokakuun lopulta asti. Porukkaa eläintiloissa on aiempaa vähemmän, joten esimerkiksi lampailla on siten ihan ruhtinaallisesti tilaa. Joitakin kämpän vaihdoksia on kaneilla tehty ja pikkusen on vielä tekemättä. Joulukuun alulla pitäisi talvea silmällä pitäen olla kaikilla kavereilla lämpimän puolella pysyvät tilat kovemmilla pakkasillakin. Pakkanen on nyt taas täynnä lihaa. Se on mukava, mutta joskin surullinenkin asia, koska luopuminen kenestäkään ei ole ihan yksinkertaista.

Ilmat ovat olleet suotuisat eläintenpidolle kun ei vielä ole ollut kovia pakkasia. Joulu- tai oikeammin talvivalot ovat jo asennettu kaikkiin eläintiloihin omansa. Sitä en voi taata, että eläimet tykkäävät niistä yhtä paljon kuin minä. :)

Viime kuussa meille tulleet pikkukanit kasvavat vauhdilla. Heitä on kaksi harmaata, Jaana ja Jarkko sekä kolme mustaa Aapo, Eero ja Lauri. Isoveljet Black ja Brown ovat niin hellyydenkipeitä että.  Porukan vanhemmat Esteri ja Ville ovat myös kotiutuneet takaisin meille. Aina kun heidän lähelle menee, alkaa kova hyppely. Esteri  nojailee oveensa ihan kuin ennenkin ja odottelee rapsutusta sekä tietty herkkuja.

Alfred ja Jore Kissala touhuavat omia juttujaan niin kuin ennenkin. Joka aamu tulee vähintään jompikumpi heistä esittelemään hiiriystäviään. Näytös on aina touhukas, joskus hiirikaveri meinaa karata leikistä kun pitää esittää niin kovin leikkitaitojaan. Yöt herrat ovat nyt pääosin sisällä, riippuu aina päivänokosten määrästä. Jos päivästä suuri osa on makoiltu, yövuoro odottaa…

Kanat viettävät vielä osan päivästä ulkotiloissaan. Kun pakkaset alkavat, se ilo loppuu sitten vähäksi aikaa. Olisi niin ihana päästää heidät vielä pihalle vapaaksi, mutta en uskalla, koska en halua pelätä heidän joutuvan jonkin eläimen saaliiksi.

Lampaiden määrä on pienimmillään sitten lampaiden kasvatuksen aloituksesta. Tänä talvena odotamme joitakin karitsoita syntyväksi helmikuun lopulla. Kätilön on saatava kinttunsa kuntoon ennen sitä, jotta voi avustaa karitsoinnissa. Tänä vuonna on neljä ensikertalaista, joskin joskus kokeneemmatkin uuhet tarvitsevat pientä apua.

Näillä mennään nyt. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Niin vielä, myynnissä on kanin ja lampaan taljoja sekä villalankaa. Eläimiä on myytävänä vain kolme uroskania: suurihopea, wiener ja angora. Näitä voi kysyä anja@niemenmaki.fi