Talven alku, loppu ja uusi tuleminen

Kiitos jakamisesta!

Talvi alkoi lumen tulolla ja loppui vesikeliin. Tänä aamuna maa oli taas valkoinen, kiva niin. Oli mukava kun tuli lunta, maisema oli niin raikas ja kaunis. Kuvasin eräänä aamuna niillä ensimmäisillä lumilla tyhjiä lampaiden laitumia. Laitumet olivat niin erilaisen näköisiä tyhjinä ja lumisina. Lumi toi niille erilaisen kauneuden. Kissaherra Alfred oli mukana tarkastamassa, että kuvaukset sujuivat hyvin. Kissapojat haluavat useinkin tarkastaa, mitä tehdään ja miten. Ne selvästikin nauttivat ihmisen kanssa tekemisestä.

Meillä on vähän yli viikon ajan käynyt vieras kissa kylässä. Tänä aamuna sitä ei näkynyt. Kissa on vähän hoitamattoman näköinen ja aina tullessaan kovin nälkäinen. En voi olla antamatta sille ruokaa kun se maukuu niin kovasti. Se on ottanut tavakseen odotella minua olkipaalin päällä navetassa. Vieraamme on hieman pelokkaan oloinen, se seuraa minua, mutta väistelee koko ajan. Kova ääneni kait pelottaa sitä. Kissaa käy sääliksi, ihan sydäntä koskee, kun ajattelee, että viaton luontokappale joutuu kerjäämään ruokansa ventovieraiden nurkista. En voi ymmärtää sitä, että eläimistä ei huolehdita. Jos ottaa eläimiä, kyllä omistajan on velvollisuus niistä huolehtia. Piste.

Angorakanipojat Eero ja Esa muuttivat navettaan viime viikonloppuna. He ovat olleet ihmeissään ja ehkä peloissaankin kaikista navetan äänistä. Käytän heitä vuorotellen joka aamu pienen kierroksen katsomassa kanoja, toisia kaneja ja lampaita, jotta huomaavat, mistä äänet tulevat. Kanat ja lampaat ovat myös kiinnostuneita angorapojista. Kanat tulevat ihan lähelle tuijottamaan poikia, kaikki motkotus ja kiekuminen loppuu, kun vieras saapuu. Osa lampaista haluaa haistella poikia, osa ei niin välitä, kunhan vain katselee….

Kissapojat Alfred ja Jore ovat erityisen kiinnostuneita Esasta ja Eerosta. Kun Esa ja Eero olivat vielä sisällä talossa, Alfred Kissala livahti aina kanipoikien häkkiin, kun sen ovi aukeni. Kanipojat taisivat myös tykätä siitä touhusta, ne hääräsivät innokkaina Alfredin ympärillä. Alfred tarkasti kanipoikien ruuat, hän maisteli niitä ja kiehnäsi kovasti ruokakuppia vasten. Harmi, että liikettä oli niin paljon, etten saanut heistä oikein hyvää kuvaa. Joren kiinnostus ilmeni sillä, että hän majaili usein kanien häkin katolla tai makoili häkin vieressä lattialla.  On kyllä suuri rikkaus, että eläimet yli lajirajojen tulevat toimeen keskenään, eivätkä turhaan tappele. Toki heitä ei voi jättää vahtimatta, ei ihminen voi tietää, mitä eläinten päässä liikkuu…

Tänä aamuna Alfred tarkasti taas kerran angorakanipoika Eeron kodin. Se hyppäsi heti Eeron kotiin kun aukaisin sen oven siivotakseni sen. On todella hellyttävää ja mukavaa katsella kissan ja kanin ystävyyttä. Kaverukset nuuhkivat kovasti toisiaan ja Alfred asettui tapansa mukaan makailemaan ruokakupin luokse ja tietysti tarkisti, että Eeron raksut on syötäviä. Kun asiat oli hoidettu Eeron kanssa, Alfred siirtyi kanilan ikkunalaudalle makailemaan ja seuraamaan muiden kanien elämää.

Kanilapset kasvavat kovaa vauhtia. Iriksen ja Leenun poikaset tulivat tällä viikolla 8 viikon ikään, eli joudun heistä luopumaan jos ostaja löytyy. Kaikki poikaset ovat hyvin uteliaita ja reippaita. …ja ihania pörriköitä… Isommat poikaset ovat jo 5 kk iässä. Siellä on komeita poikia ja nättejä tyttöjä. Tytöistä pari saa jäädä meille uusiksi äideiksi, muut ovat myytävänä. Yksi tytöistä on varattu eli yksi tyttö on vielä ilman varausta.

Kanat ovat hyvin tottuneet talven asumismuotoon. Isommalla porukalla on kaksi huonetta käytössään ja pienemmällä porukalla yksi huone. Tänä aamuna isommalla porukalla oli lattialla kylpylä, siellä oli lähemmäs kymmenen kanaa ja kukkoa ketarat sojossa pölytellen purua… ja kakkaa… Olipa sekamelska! Aamuisin on mukavaa kun navetalle tullessa kukot kiekuvat, kuka ”oikealla” äänellä ja kuka harjoitusluontoisesti hieman epäselvällä kiljahduksella. Ja ruokailun äänet ovat hauskoja, ihana motkotus ja pieni kiljahtelukin säestää ahkeraa nokkimista. Aamuherkut ovat joka päivä niin kiinnostavat, että osa nuorista kanoista ja kukkopojista yrittää väkisin tulla ulos huoneestaan kyttäämään, mitä saa ja milloin.

Lampaat voivat myös hyvin. Tyttöjen puolella on äänekästä porukkaa. Aina kun takkini vilahtaa tai joku ämpäri tai pussi rapisee, alkaa kova kiljahtelu. He ovat aina valmiina ottamaan vastaan uutta syömistä. En tiedä itkisikö vai nauraisiko, mutta tuo lampaiden suuri ahneus ihmetyttää ja joskus vähän harmittaakin. Joskus tuntuu, että mikään ei riitä heille. Kun komennan heitä olemaan hiljaa, he kuuntelevat, mutta kun komentosaarna loppuu, huuto alkaa taas. Lähiaikoina osa pässipojista pääsee ulkorakennuksen pakastimeen ja sitä kautta meidän ruokapöytään. Heistä riittää lihaa koko talveksi. On mukavaa olla omavarainen lihan suhteen. Vaikka tämä työ ei ole tuottavaa euroissa, se on tuottavaa muuten. Ainakin se tuottaa iloa. Saamme seurata kauniiden eläinten elämää syntymästä kuolemaan. Näemme heidän olevan iloisia ja tyytyväisiä. Tiedämme lihaksi päätyneiden eläinten eläneen hyvän elämän. He eivät kerkiä kärsiä, vaan kuolema tulee nopeasti, ennen kuin he kerkeävät sitä itse huomatakaan…..

Kohta alkaa joulukuu ja tulee joulu. Se tulee myös eläimille. Mitähän kivaa sitä keksisi tänä vuonna? Viime vuonna lampaat saivat oman kuusen, joka maistui ilmeisen hyvältä. Kaikki navetan asukit saivat myös kerppuja, jotka hävisivät erityisesti lampaiden toimesta ilmiömäisen nopeasti. Kerppuja ja kuusta on siis ainakin sekä kaneille puun oksia… Kaneilla onkin ensimmäinen joulu meidän kodissa.

 

Talven alku, loppu ja uusi tuleminen
Siirry sivun alkuun
shares