Tammikuun kuulumisia

Kiitos jakamisesta!

Tammikuu tuli ja meni, eläinten kuulumiset tulevat tässä, vähän myöhäisellä aikataululla. Kuukaudet hurahtavat nopealla vauhdilla, kohta ollaan jo keväässä. Tähän mennessä talvi on ollut erikoislaatuinen lämpimyytensä vuoksi, mutta eläinten kannalta se ei yhtään harmita. On saatu tuuletella eläintiloja eikä ole tarvinnut miettiä tilojen lämmityksiä siten, kuin kovilla pakkasilla.

Kissaherrat Alfred ja Jore kävivät kuun lopulla hammaskiven poistossa. Onneksi heillä ei hammaskivi ole eläinlääkärimme mukaan ongelma, joten seuraavaa kertaa voimme odottaa pitkän ajan kuluttua. Noin muutoin herrojen elämä sujuu entiseen malliin, hiirenmetsästystä aamuyöstä aamupäivään, sitten nokosia päivällä ja illasta ulos taas. Päivät eivät ole veljiä keskenään, mutta noin suurinpiirtein heidän päivänsä menevät. Yöllä maataan enemmän tai vähemmän leveästi yksin tai kaksin meidän välissä. :)

Angorakanit kerittiin puolen kuun paikkeilla ja samalla tehtiin peiniä muutoksia asumusjärjestelyissä. Suurihopeakolmoset muuttivat myös lampolan puolen kerrostalosta kanilan isoon kaksioon. Siinä vasta on kolmikko, ei voi suloisempia ja kiltimpiä pikkusia olla. He ovat myös hyvin tuttavallisia, silloin kun haluavat. Pojan tytär sai huoletta syöttää kädestä herkkuja heille, osaavat ottaa hienosti tarjoomukset.

Kohta voimme suunnitella perheen lisäystä kaneille ja kanoille. Kanoista Alice ja Enni erityisesti jo kököttävät munintapesissä normaalia pidempään, arvelen, että suunnittelevat jo saavansa tipusia. Nuoremmat kukkoherrat Ricky ja Martin ovat oppineet syömään kädestä. Ricky noppii herkut kauniisti, hyvä, että nokka osuu käteeni, mutta Martin hakkaa kyllä kipeästi edelleen. Kanoissa ei tällä hetkellä ole kädestä syöjiä, mutta esim. Lilli ja Justiina tykkäävät muutoin tulla ihan kiinni kun puuhastelen heidän tiloissaan.

Lampaiden lisääntymisestä ei nyt ole vielä havaintoa, vaikka Päkä viettikin loppukesän uuhien kanssa. Outoa, mutta emme vielä ole menettäneet toivoamme. Kyllä meille mahtuisi jokunen pieni karitsa, itse asiassa se olisi ihana juttu, huolimatta mahdollisesta valvomisesta tai kätilön työn hankaluudesta. Tuo hankaluus on minussa, en pääse polvilleen tai kyykkyyn, joten kätilön työ vaatii vähän ongelmanratkaisukykyä. Viime talvena istuin kankeana kuin kakkara jakkaralla ja sain tehtyä tarvittavat asiat suhteellisen hyvin.

Green Care- kurssini lähenee loppuaan ja uutta pukkaa. Olen ilmoittautunut jo uudelle kurssille. Haluan luoda vankan ja tieteellisesti perustellun pohjan suunnittelilla olevan luontoavusteisen hyvinvointitoiminnan peruspilariksi. Nyt vain jännitän, ovatko kipeät kinttuni mukana suunnitelmissa. Näkymä ei ole paras mahdollinen, mutta näillä mennään.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille seuraajillemme!

Tammikuun kuulumisia
Siirry sivun alkuun
shares